HALUATKO OLLA OSANA KASVAVAA POHJOISMAISTA VIEGA TIIMIÄ?

Viega  on maailmanlaajuisella tasolla johtavia LV asennustekniikan valmistajia. Olemme saksalainen perheyritys ja meitä on jo yli 4600 ympäri maailmaa. Tuotteemme valmistetaan Saksassa sijaitsevissa tehtaissa. Päätuoteryhmämme ovat putkiliitostekniikka, seinäasennustekniikka sekä viemäröintitekniikka. Tuotevalikoimamme koostuu 18.000 tuotteesta, joita käytetään mm. asuin-, toimitila- ja teollisuusrakentamisessa sekä laivanrakennusteollisuudessa. Tuotteemme ovat laadukkaat ja toimituskykymme ensiluokkainen.  Viega on puristusliitostekniikan markkinajohtajia.

Viega A/S on vuonna 2001 perustettu Viega konsernin tytäryritys jonka päätoimipaikka sijaitsee Tanskassa. Suomessa Viega on toiminut omalla paikallisella organisaatiolla vuodesta 2005.

Uutena tiiminjäsenenä kuulut pohjoismaiseen myyntiorganisaatioon jonka kasvu on viime vuosina ollut vahvaa. Yhdessä 26 kollegan kanssa osallistut Viega 2025 vision toteutukseen, jossa tavoitteena on luoda vahvaa kasvua innovatiivisten ratkaisujen parissa.

Tuotepäällikkö
Haemme tuotepäällikköä joka pystyy tukemaan ja kehittämään Viega markkina-asemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Vastuu organisaation teknisestä tuesta, koulutuksesta sekä osallistuminen uusien tuotteiden lanseeraukseen. Tehtävä hoidetaan Suomesta käsin (Vantaa).
 

Ensisijaiset tehtävät:

• tuotelanseerauksen suunnittelu ja toteutus yhdessä markkinoinnin ja myynnin kanssa.
• päivittäinen teknisen tuen vastuu sekä myynnin koulutus.
• myyntiaktiviteettien, kampanjoiden, kotisivujen ja seminaarien sisältöön liittyvä tekninen asiantuntijuus.
• tuotteiden ”masterdata” käsittely sekä tietojen toimittaminen yhteistyökumppaneille.
• markkinointimateriaalin teknisen sisällön tuottaminen sekä esitteiden käännöstyön tarkistus.
• vastuu tuotehyväksyntöjen hausta sekä ylläpidosta FI/SE/NO.
• yhteydenpito emoyhtiöön.
 

Tehtävään tarvittava osaaminen:

• vahva tekninen tausta LVI alalta. Koulutustaso insinööri.
• käyttövesi- ja lämmitystekniikan osaaminen.
• oleellisten lakien ja määräysten tunteminen
• teknisen hallinnoinnin, suunnittelun ja projektijohdon tuntemus.
• sujuva ruotsin kielen taito on tehtävän hoidon kannalta toivottavaa, mutta vähimmäisvaatimus on sujuva englannin kielen taito (suullinen sekä kirjallinen). Myös Saksan kielen taidosta on hyötyä koska tuotepäällikkö on ensisijainen kontaktimme (teknisissä asioissa) emoyhtiöön
• hyvät excel taidot
 

Työskentelytapa:

• teet työsi pääosin itsenäisesti mutta myös tiimin tarpeita kuunnellen.
• neuvot ja koulutat mielelläsi muita. Kommunikoit sujuvasti niin suullisesti kuin kirjallisesti.

Tehtävä edellyttää jonkun verran matkustamista muihin Pohjoismaihin.
 

Kiinnostuitko tehtävästä? Lisätietoja avoinna olevista mahdollisuuksista saat soittamalla Eezy Personnel, Johanna Ahola, puh. 0400 739 308. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 17.2.2020 mennessä www.personnel.fi kotisivujen kautta.